Mitä partioon tarvitaan?
Partioon kuuluu olennaisesti toimiminen ulkona. Lähes poikkeuksetta joka kerralla ollaan ainakin osan aikaa pihalla, säästä riippumatta. Leireillä säänmukaisen varustuksen merkitys korostuu. Muista siis kerrospukeutuminen, varahanskat ja -sukat sekä sadevarusteet silloin kun on niiden aika. Myös oma juomapullo sekä pimeänä vuodenaikana taskulamppu ja heijastin on hyvä olla mukana. Nimikoi kaikki tavarasi!
Viralliseen partioasuun on pakollista pukeutua vain erilaisissa juhlatilaisuuksissa, kuten joulujuhlassa ja paraatissa. Partiohuivin sen sijaan tulee olla kaulassa kaikessa partiotoiminnassa. Viikkotoiminnassakin partiopaitaa voi pitää päällä, erityisesti sudenpennut pukeutuvat usein collegeensa joka kerta. Lippukunta hankkii jäsenilleen partiopaitaan merkit ja huivin, jotka sisältyvät jäsenmaksuun. Muut asusteet, kuten itse paita, päähineet ja mahdollinen partiovyö hankitaan itse. Partioasun merkkien sijoittelu on kerrottu ohjetiedostoissa.
Leireille ja retkille varustautuminen vaatii jonkin verran enemmän hankintoja. Leirikirjeessä kerrotaan yleensä melko tarkkaan, mitä varusteita mukaan täytyy ottaa. Leiriolosuhteissa varusteiden hyvä nimikointi on erityisen tärkeää. Viimeistään sudenpentuvaiheen jälkeen kannattaa hankkia itselleen ainakin kunnon makuupussi ja -alusta, sillä sudenpentuja vanhemmat ikäkaudet yöpyvät useimmiten teltassa, kesäleireillä sudenpennutkin ovat telttamajoituksessa. Kesäteltassa onneksi pärjää ohuemmallakin pussilla. Koska laadukkaat varusteet voivat olla arvokkaita, tavaroita kannattaa myös lainata. Facebookin Partiokirpputori! -ryhmässä kannattaa myös käydä kyselemässä käytettyjä varusteita.
Partiotoiminnan kustannukset
Jos mahdollisia varustehankintoja ei oteta huomioon, on partio melko edullinen harrastus. Partion jäsenmaksu on aikuiselta ja ensimmäiseltä lapselta 65 euroa vuodessa, muilta lapsilta 55 euroa. Jäsenmaksun maksamalla saa oikeuden osallistua lippukunnan, piirin ja keskusjärjestön järjestämiin partiotapahtumiin. Jäsenmaksu kattaa myös partiovakuutuksen, joka on voimassa kaikessa partiotoiminnassa. Lisäksi jäsenet saavat postissa keskusjärjestön julkaiseman Partio-lehden ja piirin Repolainen-lehden numerot. Leirit ja retket maksavat tämän lisäksi yleensä muutamasta eurosta muutamiin kymmeniin euroihin.
Kuksa-jäsenrekisteristä jokainen partiolainen voi tulostaa itselleen partion jäsenkortin, jota tarvitaan muun muassa lippukunnan ulkopuolisiin tapahtumiin ilmoittauduttaessa. Kortilla saa myös Scandinavian Outdoor -ketjun ja Partioaitan myymälöistä 10% alennuksen. Lisätietoa jäsenrekisterin käytöstä saa tarvittaessa jäsenrekisterin hoitajalta tai oman ryhmän johtajalta.
Kustannuksiin myönnettävät avustukset
Partio kuuluu kaikille: partion tavoitteena on taata mahdollisuus toiminnassa mukana olemiseen kaikille sen jäsenille. Lippukunnalta voi hakea harkinnanvaraista osallistumismaksun huojennusta tai maksuvapautusta sen järjestämien tapahtumien osalta. Avustuksia voidaan myöntää taloudellisin ja sosiaalisin perustein, kaikki anomukset käsitellään luottamuksellisesti. Lippukunnan hallitukselle osoitettavat vapaamuotoiset anomukset tulee toimittaa lippukunnan rahastonhoitajalle hyvissä ajoin ennen maksujen eräpäivää.
Lounais-Suomen Partiopiirin ja Suomen Partiolaisten tapahtumien osalta maksuvapautusanomukset tulee tehdä suoraan joko piirille tai Suomen Partiolaisille. Lippukunta tukee myös yleisesti jäseniensä osallistumista piirin ja keskusjärjestön tapahtumiin. Lippukunta maksaa kaikkien sen jäsenten partiokoulutusten osallistumismaksut, vähintään yhdet PT-kilpailut / vartio / puoli vuotta sekä esimerkiksi osan piirileirien osallistumismaksuista.
Myös partion jäsenmaksusta voidaan myöntää vapautus taloudellisin, terveydellisin ja sosiaalisin perustein. Jäsenmaksuvapautus on suunnattu ensisijaisesti alaikäisille. Jäsenmaksuvapautusta anotaan kirjallisesti Lounais-Suomen Partiopiiriltä sen verkkosivuilla olevalla lomakkeella.